perjantai 30. maaliskuuta 2018

2018 / Q1: Salkku kasvoi hieman

Vuoden 2018 ensimmäinen kvartaali on paketissa. Salkun kokonaisarvo nousi nyt ensi kertaa yli 230 000 euron, vuodenvaihteesta nousua oli 1791 euroa.

Kvartaalin vertailulaskentaa vääristää se, että merkkasin Ahtiumin osakkeet nyt lopullisesti tappioksi*. Tällöin Ahtiumin hankintahinta siirtyi pois salkun hankinta-arvosta ja Ahtiumista kirjautui reilu neljän tonnin tappio salkun kumulatiiviseen tuottoseurantaan (blogin oikeassa palkissa). Näistä syistä salkun hankinta-arvo nousi laskennallisesti vain hiukan, vaikka tein kvartaalin aikana uusia sijoituksia kahteen uuteen ETF-rahastoon, Koneeseen ja Constiin, sekä normaalisti ETF-kk-sijoituksiin.

Alla oleva kuvio esittelee joka tapauksessa salkun kehityksen ajan yli. Kvartaalin aikana hermoiltiin mm. FED:in koronnostoista ja Trumpin lietsomasta kauppasodasta. Tästä syystä varsinkin jenkkimarkkinoilla oli turbulenssia. Tästä huolimatta salkku jatkaa edelleen nousuaan, tällä kertaa eniten lisäsijoitusten avulla.

* Ahtium meni konkurssiin Maaliskuun alussa, mutta verottaja ei ole vielä vahvistanut milloin tappion voi vähentää verotuksessa (kts. verottajan tiedote). Olettaisin että tämän vuoden aikana pesänjakaja saa työnsä valmiiksi ja homma on tältäkin osin selvä.

3 kommenttia:

  1. huh huh. itsella q1 meni heikommin kuin koskaan aikaisemmin; -8% eli -16k e. kaikki osakkeet oli yhta heikkoja.

    VastaaPoista
  2. On se hianoa kattoa toisen salkkua joka huitelee saavuttamattoman tuntuisissa lukemissa ja kuitenkin sekin on laitettu kasaan vain kymmenessä vuodessa. Onnittelut taas uudesta kymppiluvusta :)

    VastaaPoista